Nyt olen jo Suomessa, joten blogin pitämiselle au pairina olosta ei ole enää tarvetta. Viimeisessä päivityksessäni haluan kuitenkin selvittää lukijoilleni (olen huomannut, että teitä on ollut yllättävän paljon) miksi viimeisiltä viikoilta en enää kirjoitellut. Syy on hyvin yksinkertainen. Minulla oli liian mahtavaa aikaa käyttääkseni sitä koneella istumiseen. Se on se syy. Vietin poikien ja perheen kanssa arkea aamuaikaisesta iltamyöhään eikä sen jälkeen enää tuntunut mielekkäältä avata konetta. En kaivannut tietokoneella istumista ollenkaan, en tarvinnut melkein viimeisen 3 viikon aikana mitään netistä. Pari kertaa juna-aikatauluja.
Mutta mitä au pair-kokemukseni aikana oikeasti tein ja mitä muistoja saan kantaa mukanani.
-Matkustin Genovaan, mikä on Euroopan vanhimpia satamakaupunkeja ja tunnettu prostituutiosta. (Huomattiin!)
-Söin pitsaa hiekkarannalla illan pimeydessä, meren toisella puolella oli vastassa Afrikka.
-Korkeanpaikankammoinen vaelsi Alpeilla 8 tunnin reissun, yli 3 km:n korkeuteen ja otin aurinkoa huipulla lumen ympäröidessä meitä.
-Näin italialaista yöelämää. (Jätetään tämä kohta tähän:))
-Sain italialaisia ystäviä. Alberton, Gretan ja Pian. Pia on henkilö, joka ansaitsee tulla esitellyksi. Tämä varmasti yli 75-vuotias italialaisrouva alkoi puhua minulle sujuvaa englantia poikien tennisharjoitusten katsomossa ja siitä ystävyytemme lähti. Selitys hänen englannin kielen taidoilleen on hänen nuoruudessaan, milloin hän opiskeli Kiinassa. En usko, että koko Euroopasta löytyy kovin monta naishenkilöä, jotka ovat opiskelleet Kiinassa 50-ja 60-luvuilla. Maon Kiinassa. Voi mitä Pia on nähnytkään. Tapasimme ja juttelimme usein läheisessä puitossa, johon menin poikien kanssa. Hän pelasi uhkapelejä muiden vanhusten kanssa ja oli aina maksamassa pelivelkoja. Kaikkea hyvää tälle uskomattoman rohkealle teräsmummolle.
- Olin konsertissa pienessä Barolon kylässä, joka on tunnettu maailman parhaista viineistä. Tällä reissulla hillitön rankkasade yllätti juhlijakansan ja tuhansien ihmisten panikoidessa, jouduimme eroon toisistamme perheen kanssa. Minä pysyin perheen isän kanssa ja äiti lapsien. Kylä sijaitsi korkealla kukkulalla ja alas parkkialueille oli pitkä matka. Ihmisten juostessa isoa tietä alas ja veden syöksyessä alas taivaalta, perheen isä näki parhaakseen, että jäämme odottamaan sateen loppumista johonkin.Löysimme autiotalon, josta tuijotimme ohikulkijoita. Se oli kuin happyhour-vesimaraton. Ihmisiä kuin pipoa, suurin osa humalassa ja kaikki juoksevat rinnettä alas. Muutamat ohikulkijat huomasivat suojamme ja liittyivät seuraan. Joku n. 6 hengen ryhmästämme autiotalossa halusi ottaa selfieen ja se on jonkun facebook-sivulla. En vain tunne näitä ihmisiä, mutta hauskaa meillä oli. Sade ei loppunut, joten sitten vain lähdimme kävelemään. Hurraa-huudot, musiikki kaiuttimia kantavista ihmisistä, kova vesisade, Italian lämmin ilma aamuyöllä ja ympäröivät viinipellot. En voinut kuin hymyillä kävellessämme. Löysimme lopulta muut perheenjäsenet ja edessä oli pitkä ajomatka kotiin. http://www.collisioni.it/en/
- Nautin aamupalaa aamukahdeksan aikoihin Milanon keskustassa, cappuccino ja croisantti
- Katsoin maisemaa Milanon maamerkin, pääkatedraalin katolta (katolle saa kivuta portaita pitkin 7 e hintaan)
- Juoksin 16 km Rosazzan vuoristossa
- Uin henkeäsalpaavan kylmässä vuoristojärvessä, 1,5 km:n korkeudessa, ryhmän jäsenet arvioivat veden lämpötilaksi 5-10 astetta, kylmyyden ymmärrätte, kun kerron kylpylöiden ja uimahallien minikylmäaltaiden olevan yleensä 12 asteisia.
- Matkustin Venetsiaan
- Venetsiassa ostimme ystäväni kanssa kuuluisat naamiot ja liikuimme ne naamalla Venetsian yössä
(Piipahdimme myös vanhimmalla kasinolla, joka on ollut olemassa jo Casanovan aikoina. Historia-friikin tuntemuksia on vaikea olla kuvailematta, kun on kaunis kesäyö Venetsiassa, renesanssin kaupungissa, ja katsoo maskin läpi maisemia, joita monet muut ovat naamioiden takaa satoja vuosia sitten katsoneet.)
- Olin isosisko ensimmäistä kertaa elämässäni
- Vietin lukemattomia iltoja pienessä, italialaisessa keittiössä nauttien illallista perheen ja heidän ystäviensä kanssa
Ennen kaikkea sain toisen perheen ja tulimme hyvin läheisiksi. Ilokseni voin ilmoittaa, että olen menossa takaisin. En tiedä vielä milloin, mutta vuoden sisällä. Tämä tekee minut onnellisemmaksi kuin 100 Nutella-purkkia.
Lähdin Italiaan au pairiksi, koska perhe vaikutti mukavalta, halusin ulkomaille ja en saanut Suomesta kesätöitä. Ennen kaikkea halusin tehdä jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Mielestäni se on erinomainen valinta silloin, kun tuntuu olevan vähän eksyksissä elämässä. Kun sinun pitää tottua kaikkeen uuteen: kieli, kulttuuri, ruoka, ihmiset, ilmasto, talo ja jopa aika, synnyt kuin uudestaan. Löydät todellisen minäsi, koska kaikki muu tuntemasi on poissa.
Ja jos itkette silmänne melkein irti, kun pitää palata kotiin(minä Milanon lentokentällä), se tarkoittaa vain, että kokemus on ollut upea. Ja seuraavia on tulossa.
tiistai 19. elokuuta 2014
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Ikionnellisuutta
No niin, mista aloittaisin. Voin vain sanoa, etta paljon on tapahtunut ja ihan itkettaa ajatellakin, etta olisin voinut missata taman kaiken. Se etta kevaalla vastasin kylla tuntemattomalla italialaiselle perheelele on ollut elamani parhaita paatoksia.
Lauantai-aamuna 19.7, minun 19-vuotissyntymapaivani, herasin kello 05.50. Olin laittanut kaiken valmiiksi: pakannut tavarat, valinnut vaatteet, kaynyt illalla myohaan suihkussa ja asetellut vaatteet ja meikit helposti otettaviksi. Valmistautumiseen noin 30 min ja sitten lahdin kavelemaan hiljaiseen, lampimaan italialaiseen aamuun. Kaduilla oli vain koiran ulkoiluttajia. Matka oli arvioitua pitempi ja olin junasemalla 7.03. Juna lahti 7.05 Novaran kaupunkiin. Ehdin junaan juosten aseman lapi. Istuin tyytyvaisena junassa. Lahdin etsimaan leimauslaitetta. En loytanyt mistaan sellaista. Matkasin koko matkan, n.1 tunnin, hermostuneena leimaamattomasta lipustani. Novarassa, kaupunki, josta en ollut edes ikina aikaisemmin kuullut, hypasin ulos junasta ja lahdin taas juoksemaan vilkuillen kaikkia mahdollisia valotauluja. Vaihtoaika oli merkitty netissa 8 minuutiksi ja juna oli Biellasta 2 minuuttia myohassa. Tuntemattomalla asemalla aikaa meni, mutta ehdin jalleen. Mutta tassa junassa, Alessandriaan matkalla oleva,konduktoori sattui juuri kohdalleni ennen kuin olin paassyt istumaan alas. Kaivoin vapisevin kasin kasilaukusta leimaattoman lippuni ( sama lippu koko matkalle) ja ojensin hanelle. Sielta se sitten tuli. Sanoja italiaksi ja lipun osoitus. Sanoin englanniksi olevani turisti, otin koiranpentuilmeen ja sanoin totuuden, etta en loytanyt leimauslaitetta ensimmaisesta junasta. Konduktoori katsoi minua oudosti ja sanoi leimauslaitteiden olevan laiturilla. Italiassa siis lippujen leimmauslaitteet ovat laitureilla. Tarkea tieto nain jalkikateen ajatellen. Han osoitti rannekelloaan ja ymmarsin, etta juna oli lahdossa nailla sekunneilla. Nappasin lipun hanelta ja santasin ulos junasta leimaamaan sen. Jatin kaiken junaan. Puhelin, rahat, kaikki tavarani. Leimasin lippuni ja ehdin takaisin junaan. Onneksi. Tajusin junassa kuinka lahella katastrofia olin. Minulla ei olisi ollut tuolla pikkukaupungin asemalla mitaan.
Matka Alessandrian kaupunkiin kesti myos tunnin. Alessandrian asema oli modernimpi ja minulla aikaa vaihtaa junaa 15 minuuttia.
Alessandriasta matkasin Genovaan ja se kesti noin 45 min. Genova, suurkaupunki, jota en ollut ennen nahnyt. Ensimmainen talla Italian matkallani. Rautatieasema oli suurempi kuin Helsingin. Odotin puoli tuntia ystavaani. Loysin hanet ja lahdimme etsimaan lahella sijaitsevaa hostelliamme.
Vietimme 2 paivaa Genovassa. Vierailimme paaaukiolla, kiersimme tarkeimmat rakennukset ulkoa ja kavimme kahdessa kirkossa sisalla. Paashoppailukato kulutettiin loppuun. En edes uskalla kertoa kuinka paljon kaytin rahaa. Shoppailusaldo oli: 2 toppia, shortsit, juoksupaita, korkkarit, koruja, laukku ja meikkeja. Ja kirja Genovasta. Soimme ravintoloissa pestoa, pastaa ja pitsaa. Lauantai-iltana lahdimme pitkan shoppailu - ja sightseeing-paivan jalkeen puoli 8 junalla laheiselle rannalle. Ystavani oli googlettanut Genovan parhaan rannan ja sinne sitten lahdemme. Ostimme pizzaa take a way-paikasta ja soimme rannalla. Kerasin kirkkaasta vedesta kivia ja kahlasin ylareiteen asti. En viitsinyt uida, kun olen karsinyt vahan korva-ja kurkkukivusta. Ystavani ui kuitenkin. Junia ei enaa meennyt, kun lahdimme ja siksi otimme taksin. Valvoimme n. aamukolmeen hotellihuoneessa sovitellen vaatteita ja nauraen. Ja hostellimme edessa pyori nainen vahissa vaatteissa auotiella ja seurasimme ainakin tunnin ikkunasta taman prostituoidun toimintaa. Edestakas kavelya autotiella, hiusten heitttelya ja keimailua. Lopulta han sai asiakkaan, auto pysahtyi ja han hyppasi kyytiin. Ensimmainen kerta, kun nain prostituoidun toiminnassa.
Aamulla aamiaisen jalkeen takaisin kaupungille. Nahtavyyksia, pizzaa ja shoppailua. Lahdin 16.30 junalla Genovasta ja ystavani 16.55. Menin Alessandriaan asti taas junalla, mutta matkani ei lopulta paatynytkaan Biellaan.
Enemman sunnuntaista myohemmin. Tiivistettyna konsertti, juustoa, kavelya, autiotalo ja sadetta.
Italiassa voi vaihtaa maaranpaata hyvin nopeasti, jos tulee yllattavia kaanteita suunnitelmiin.
Lauantai-aamuna 19.7, minun 19-vuotissyntymapaivani, herasin kello 05.50. Olin laittanut kaiken valmiiksi: pakannut tavarat, valinnut vaatteet, kaynyt illalla myohaan suihkussa ja asetellut vaatteet ja meikit helposti otettaviksi. Valmistautumiseen noin 30 min ja sitten lahdin kavelemaan hiljaiseen, lampimaan italialaiseen aamuun. Kaduilla oli vain koiran ulkoiluttajia. Matka oli arvioitua pitempi ja olin junasemalla 7.03. Juna lahti 7.05 Novaran kaupunkiin. Ehdin junaan juosten aseman lapi. Istuin tyytyvaisena junassa. Lahdin etsimaan leimauslaitetta. En loytanyt mistaan sellaista. Matkasin koko matkan, n.1 tunnin, hermostuneena leimaamattomasta lipustani. Novarassa, kaupunki, josta en ollut edes ikina aikaisemmin kuullut, hypasin ulos junasta ja lahdin taas juoksemaan vilkuillen kaikkia mahdollisia valotauluja. Vaihtoaika oli merkitty netissa 8 minuutiksi ja juna oli Biellasta 2 minuuttia myohassa. Tuntemattomalla asemalla aikaa meni, mutta ehdin jalleen. Mutta tassa junassa, Alessandriaan matkalla oleva,konduktoori sattui juuri kohdalleni ennen kuin olin paassyt istumaan alas. Kaivoin vapisevin kasin kasilaukusta leimaattoman lippuni ( sama lippu koko matkalle) ja ojensin hanelle. Sielta se sitten tuli. Sanoja italiaksi ja lipun osoitus. Sanoin englanniksi olevani turisti, otin koiranpentuilmeen ja sanoin totuuden, etta en loytanyt leimauslaitetta ensimmaisesta junasta. Konduktoori katsoi minua oudosti ja sanoi leimauslaitteiden olevan laiturilla. Italiassa siis lippujen leimmauslaitteet ovat laitureilla. Tarkea tieto nain jalkikateen ajatellen. Han osoitti rannekelloaan ja ymmarsin, etta juna oli lahdossa nailla sekunneilla. Nappasin lipun hanelta ja santasin ulos junasta leimaamaan sen. Jatin kaiken junaan. Puhelin, rahat, kaikki tavarani. Leimasin lippuni ja ehdin takaisin junaan. Onneksi. Tajusin junassa kuinka lahella katastrofia olin. Minulla ei olisi ollut tuolla pikkukaupungin asemalla mitaan.
Matka Alessandrian kaupunkiin kesti myos tunnin. Alessandrian asema oli modernimpi ja minulla aikaa vaihtaa junaa 15 minuuttia.
Alessandriasta matkasin Genovaan ja se kesti noin 45 min. Genova, suurkaupunki, jota en ollut ennen nahnyt. Ensimmainen talla Italian matkallani. Rautatieasema oli suurempi kuin Helsingin. Odotin puoli tuntia ystavaani. Loysin hanet ja lahdimme etsimaan lahella sijaitsevaa hostelliamme.
Vietimme 2 paivaa Genovassa. Vierailimme paaaukiolla, kiersimme tarkeimmat rakennukset ulkoa ja kavimme kahdessa kirkossa sisalla. Paashoppailukato kulutettiin loppuun. En edes uskalla kertoa kuinka paljon kaytin rahaa. Shoppailusaldo oli: 2 toppia, shortsit, juoksupaita, korkkarit, koruja, laukku ja meikkeja. Ja kirja Genovasta. Soimme ravintoloissa pestoa, pastaa ja pitsaa. Lauantai-iltana lahdimme pitkan shoppailu - ja sightseeing-paivan jalkeen puoli 8 junalla laheiselle rannalle. Ystavani oli googlettanut Genovan parhaan rannan ja sinne sitten lahdemme. Ostimme pizzaa take a way-paikasta ja soimme rannalla. Kerasin kirkkaasta vedesta kivia ja kahlasin ylareiteen asti. En viitsinyt uida, kun olen karsinyt vahan korva-ja kurkkukivusta. Ystavani ui kuitenkin. Junia ei enaa meennyt, kun lahdimme ja siksi otimme taksin. Valvoimme n. aamukolmeen hotellihuoneessa sovitellen vaatteita ja nauraen. Ja hostellimme edessa pyori nainen vahissa vaatteissa auotiella ja seurasimme ainakin tunnin ikkunasta taman prostituoidun toimintaa. Edestakas kavelya autotiella, hiusten heitttelya ja keimailua. Lopulta han sai asiakkaan, auto pysahtyi ja han hyppasi kyytiin. Ensimmainen kerta, kun nain prostituoidun toiminnassa.
Aamulla aamiaisen jalkeen takaisin kaupungille. Nahtavyyksia, pizzaa ja shoppailua. Lahdin 16.30 junalla Genovasta ja ystavani 16.55. Menin Alessandriaan asti taas junalla, mutta matkani ei lopulta paatynytkaan Biellaan.
Enemman sunnuntaista myohemmin. Tiivistettyna konsertti, juustoa, kavelya, autiotalo ja sadetta.
Italiassa voi vaihtaa maaranpaata hyvin nopeasti, jos tulee yllattavia kaanteita suunnitelmiin.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Huomenna Genovaan
Huomenna syntymapaiva Genovassa. Juna lahtee klo 07.05. Junaseikkailu.
Kuulette sitten myohemmin. Tanaan kesa on alkanut. Yli 30 astetta.
Kuulette sitten myohemmin. Tanaan kesa on alkanut. Yli 30 astetta.
torstai 17. heinäkuuta 2014
Toinen viikko loppumaisillaan
Nyt taas aikaa piipahtaa koneella. Tenniksen katsomista, vahan rusketusta, ei shoppailua, pastaa, univajetta, legoja, moniopolya, historiaa, mustelmia ja liian vahan kesavaatteita.
Siina paivitysta nailta paivilta.
Helteet ovat saapuneet Pohjois-Italiaan ja nyt on ollut pari paivaa pelkkaa helletta, 26-30 astetta.
Olen ollut katsomassa joka iltapaiva talla viikolla ainakin 3 tuntia kerrallaan poikien tennis-harjoituksia laheisessa kylassa. Mutta se on ollut rentouttavaa. Silloin saan vain levahtaa, katsoa poikien hauskan pitoa tenniskentan katsomossa. Seuranani ovat olleet poikien isovanhemmat, ihana vanha italialainen pariskunta, joka ei puhu englantia. Lisaksi olen tullut tutuksi kahdelle lapsiaan katsovalle aidille, jotka puhuvat vahan englantia.
Shoppailuun ei ole viela ollut aikaa, mutta se muuttuu syntymapaiva-viikonloppuna Genovassa. Olen siis lahdossa viettamaan syntymapaivaani 2 paivaksi Italian rannikolle, Genovan kaupunkiin. Lahden lauantain-aamuna junalla Biellasta. Kuulette matkastani myohemmin. Olen onnellinen, kun paasen perille, koska junamatkaan kuuluu 2 vaihtoa. Ja kun mina olen kyseessa, se ei voi menna mutkattomaksi. Mutta junaseikkailua Italiassa.
Rusketusta olen vahan saanut, erityisesti kasille. Jalat ovat skandinaavisen valkoiset, koska olen kayttanyt paljon farkkuja ja mustia strech-housuja.
Olen ollut katsomassa paikallista konserttia ja syomassa jalleen grillivoileipia yolla Alberton ja Gretan kanssa. Toisena iltana koin italialaiset kotibileet. Menimme heidan ystaviensa taloon kolmen ruokalajin illalliselle. Tulin huomanneeksi, etta italilaiset polttavat paljon. Kaikki polttivat paitsi Greta ja mina. Ja meita oli kahdeksan. Ja mitas muuta. Eilen Greta ja mina olimme kahvilassa. Cappuccinoa ja jaateloa. Han lahti lomalle Espanjaan, joten meidan piti hyvastella. Tapaamme Greta varmasti viela tassa elamassa.
Pojat loysivat kaapistaan monopolyn ja olemme pelanneet sita kahtena paivana perakkain monta tuntia. Tonttien nimet ovat tietysti Rooman katuja.
Eilen illalla menimme perheen kanssa iltakymmenelta jaatelolle keskustaan. Aitoa italialaista jaateloa ja kavelya perheen kanssa vanhan kaungin kaduilla hamarien lamppujen valaisemina. Italialainen ilta. Kysyin jaatelopaikassa perheen aidilta mita han suosittelee. Han suositteli suklaajaateloa, jossa on vahan kirsikkaa ja pippuria. Sanoin kylla. Myyja katsoi epaillen ja kysyi olenko varma. Ensimmainen halytyskello. Nyokkasin varmana ja ylpeana kokeilustani. Han kysyi haluaisinko maistaa vahan ensin. Sanoin ettei se ole tarpeen. Toisen halytyskellon olisi pitanyt soida.
Pippuri maistui hyvin vahvasti. Tunne oli outo, koska jaatelo oli kylmaa tietysti ja silti suutani kuumotti. Kuin supervahvan meksikolaisen ruuan jalkeen. Joten jalleen unohtumaton ilta. Pohjois-Italian pienessa Biellan kaupungissa, vanhassa kaupunginosassa, yon pimeydessa kadulla mina, italialainen perheeni ja vanha jaatelonmyyja nauramme minulle. Suklaajaatelo lensi roskiin n. 10 ensimmaisen lusikallisen jalkeen. Oikeasti en voinut syoda sita edes suomalaisella sisulla.
Huomenna vika paiva 18-vuotiaana. En haluaisi viettaa sita missaan muualla kuin taalla taman perheen luona. Olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.
Siina paivitysta nailta paivilta.
Helteet ovat saapuneet Pohjois-Italiaan ja nyt on ollut pari paivaa pelkkaa helletta, 26-30 astetta.
Olen ollut katsomassa joka iltapaiva talla viikolla ainakin 3 tuntia kerrallaan poikien tennis-harjoituksia laheisessa kylassa. Mutta se on ollut rentouttavaa. Silloin saan vain levahtaa, katsoa poikien hauskan pitoa tenniskentan katsomossa. Seuranani ovat olleet poikien isovanhemmat, ihana vanha italialainen pariskunta, joka ei puhu englantia. Lisaksi olen tullut tutuksi kahdelle lapsiaan katsovalle aidille, jotka puhuvat vahan englantia.
Shoppailuun ei ole viela ollut aikaa, mutta se muuttuu syntymapaiva-viikonloppuna Genovassa. Olen siis lahdossa viettamaan syntymapaivaani 2 paivaksi Italian rannikolle, Genovan kaupunkiin. Lahden lauantain-aamuna junalla Biellasta. Kuulette matkastani myohemmin. Olen onnellinen, kun paasen perille, koska junamatkaan kuuluu 2 vaihtoa. Ja kun mina olen kyseessa, se ei voi menna mutkattomaksi. Mutta junaseikkailua Italiassa.
Rusketusta olen vahan saanut, erityisesti kasille. Jalat ovat skandinaavisen valkoiset, koska olen kayttanyt paljon farkkuja ja mustia strech-housuja.
Olen ollut katsomassa paikallista konserttia ja syomassa jalleen grillivoileipia yolla Alberton ja Gretan kanssa. Toisena iltana koin italialaiset kotibileet. Menimme heidan ystaviensa taloon kolmen ruokalajin illalliselle. Tulin huomanneeksi, etta italilaiset polttavat paljon. Kaikki polttivat paitsi Greta ja mina. Ja meita oli kahdeksan. Ja mitas muuta. Eilen Greta ja mina olimme kahvilassa. Cappuccinoa ja jaateloa. Han lahti lomalle Espanjaan, joten meidan piti hyvastella. Tapaamme Greta varmasti viela tassa elamassa.
Pojat loysivat kaapistaan monopolyn ja olemme pelanneet sita kahtena paivana perakkain monta tuntia. Tonttien nimet ovat tietysti Rooman katuja.
Eilen illalla menimme perheen kanssa iltakymmenelta jaatelolle keskustaan. Aitoa italialaista jaateloa ja kavelya perheen kanssa vanhan kaungin kaduilla hamarien lamppujen valaisemina. Italialainen ilta. Kysyin jaatelopaikassa perheen aidilta mita han suosittelee. Han suositteli suklaajaateloa, jossa on vahan kirsikkaa ja pippuria. Sanoin kylla. Myyja katsoi epaillen ja kysyi olenko varma. Ensimmainen halytyskello. Nyokkasin varmana ja ylpeana kokeilustani. Han kysyi haluaisinko maistaa vahan ensin. Sanoin ettei se ole tarpeen. Toisen halytyskellon olisi pitanyt soida.
Pippuri maistui hyvin vahvasti. Tunne oli outo, koska jaatelo oli kylmaa tietysti ja silti suutani kuumotti. Kuin supervahvan meksikolaisen ruuan jalkeen. Joten jalleen unohtumaton ilta. Pohjois-Italian pienessa Biellan kaupungissa, vanhassa kaupunginosassa, yon pimeydessa kadulla mina, italialainen perheeni ja vanha jaatelonmyyja nauramme minulle. Suklaajaatelo lensi roskiin n. 10 ensimmaisen lusikallisen jalkeen. Oikeasti en voinut syoda sita edes suomalaisella sisulla.
Huomenna vika paiva 18-vuotiaana. En haluaisi viettaa sita missaan muualla kuin taalla taman perheen luona. Olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Vapaapaiva
Suunnitelma A oli lahtea tana aamuna klo 7.05 junalla Italian rannikon suurkaupunkia, Genovaa kohti. Ja tavata siella myos au pairina tyoskenteleva ystavani.
Mutta ei ole salaisuus, etta Italian junat eivat ole luotettavia. No, tanaan minun vapaapaivanani on lakko. Junatyontekijoiden lakko ja junat eivat kulje. Siispa vapaapaiva Biellassa.
Piti keksia aamupaivalla suunnitelma B. Ja kylla, aamupaivalla. Vapaapaivanani halusin nukkua myohaan,kun kuulin junista.
Suunnitelma 2.0. Sain lainata isantaperheen pyoraa ja kuulin perheen isalta keskiaikaisesta kylasta 3-5 km kaupungin ulkopuolella. Pakkasin siis laukkuni; kamera, allergialaakkeet, puhelin, avaimet, aurinkorasva, passi ja rahat. Asu: mustat farkut, mukavat jalkoihin muotoutuneet vaaleaa nahkaa olevat jeesus-sandaalit ja violetti urheilutoppi.
Matka meni mukavasti, kiitos;kartan, suorien teiden ja selkeiden tieviittojen.
Kyla pisti historia-friikin sanottamaksi. Ei voinut olla miettimatta mita kaikkea kadut olivat todistaneet. Ne olivat olleet olemassa jo ennen Ranskan vallankumousta 1789. Tai maailmansodat ovat niille kivetyksille viela aika tuoreita juttuja. Kivet olivat niin vanhoja, etta ne nayttivat jo satoja vuosia sitten lopettaneet valittamisen siita kuka niiden paalle astuu. Jos kuvaisin keskiaikaista elokuvaa, tietaisin mihin menna.
Loputtomia pikkukivista koottuja polkumaisia katuja, jotka jakoivat samaa henkea hehkuvia matalia kivitaloja pikkuruisine ovineen. Muutamat parvekkeet oli koristeltu riippuvilla kukkaistutuksilla. Minulla tuli mieleen kylasta Shrek-elokuvat.
Muurit suojelivat kylaa vasymatta.
Kierreltyani helteessa kamera kadessa ja pyora tuettuna toisessa, paatin tuhlata rahojani jaateloon pienessa kahvilassa. En tunnistanut yhtakaan jaatelolaatua ja valitsin kahvilan menuusta randomisti jonkun tarjoilijan odottaessa. Melkein saman tien minulle tuotiin iso, vihrea ja jaahileita taynna oleva mehujaa. Se sopi taydellisesti janoon ja vasymykseen. Ja vihrea vari toi minulle taas mieleen Shrekin.
Sen ahmaistuani jatkoin matkaa vanhoille torneille. Nain paljon kyyhkyja taivaalla ja jain tornien viereen odottamaan sopivaa hetkea, jotta saisin ihanan kuvan taivaasta ja tornista, jossa olisi lentavia kyyhkysia taustalla. Odotustani ei palkittu.
Lahdin matkaan pyoralla kylan kirkolle. Siella kuvasin vain ulkona, koska tiesin sunnuntain olevan katolilaisille tarkea paiva ja en halunnut hairita ketaan isolla kamerallani ja turistin olemuksellani.
Sain varmasti hyvaa karmaa, koska loysin sen jalkeen tieni ulos tiheilta kaduilta paatielle helposti. Se vei pois kylasta ja kohti kaupunkia. Kaupungissa olisin halunnut kayda juomassa jotain kahvilassa tai jopa syomassa, mutta en oikein osannut lukita pyoraa, joten en halunnut jattaa sita.
Kotona join 4 lasia vetta ja ihmettelin talon hiljaisuutta perheen isalle. Han sanoi, etta pojat ovat poikkeuksellisesti nukkumassa.
Loppu-ilta menee vain rentoutuessa. Perhe lahtee ystaville syomaan ja itse paatin jaada kotiin. Teen taas asioita, joita en voi tehda, kun pojat ovat kanssani. Pesen rauhassa pyykkia niin saan puhtaita vaatteita alkavalle viikolle. Perhe kavi juuri kaupassa, joten ruokakomerot ovat taynna ja paasen vahan herkuttelemaan. Olen koneella ja suunnittelen tulevaa viikonloppua. Kayn kunnolla suihkussa ja hoidan kynsia.
Huomenna taas tyoviikko starttaa.
Vika viikko 18-vuotiaana elamassani.
Huh, mika vuosi ollut ja mika tarkeinta, en ikina olisi uskonut olevani au pairina Italiassa vuoden sisalla.
Mutta ei ole salaisuus, etta Italian junat eivat ole luotettavia. No, tanaan minun vapaapaivanani on lakko. Junatyontekijoiden lakko ja junat eivat kulje. Siispa vapaapaiva Biellassa.
Piti keksia aamupaivalla suunnitelma B. Ja kylla, aamupaivalla. Vapaapaivanani halusin nukkua myohaan,kun kuulin junista.
Suunnitelma 2.0. Sain lainata isantaperheen pyoraa ja kuulin perheen isalta keskiaikaisesta kylasta 3-5 km kaupungin ulkopuolella. Pakkasin siis laukkuni; kamera, allergialaakkeet, puhelin, avaimet, aurinkorasva, passi ja rahat. Asu: mustat farkut, mukavat jalkoihin muotoutuneet vaaleaa nahkaa olevat jeesus-sandaalit ja violetti urheilutoppi.
Matka meni mukavasti, kiitos;kartan, suorien teiden ja selkeiden tieviittojen.
Kyla pisti historia-friikin sanottamaksi. Ei voinut olla miettimatta mita kaikkea kadut olivat todistaneet. Ne olivat olleet olemassa jo ennen Ranskan vallankumousta 1789. Tai maailmansodat ovat niille kivetyksille viela aika tuoreita juttuja. Kivet olivat niin vanhoja, etta ne nayttivat jo satoja vuosia sitten lopettaneet valittamisen siita kuka niiden paalle astuu. Jos kuvaisin keskiaikaista elokuvaa, tietaisin mihin menna.
Loputtomia pikkukivista koottuja polkumaisia katuja, jotka jakoivat samaa henkea hehkuvia matalia kivitaloja pikkuruisine ovineen. Muutamat parvekkeet oli koristeltu riippuvilla kukkaistutuksilla. Minulla tuli mieleen kylasta Shrek-elokuvat.
Muurit suojelivat kylaa vasymatta.
Kierreltyani helteessa kamera kadessa ja pyora tuettuna toisessa, paatin tuhlata rahojani jaateloon pienessa kahvilassa. En tunnistanut yhtakaan jaatelolaatua ja valitsin kahvilan menuusta randomisti jonkun tarjoilijan odottaessa. Melkein saman tien minulle tuotiin iso, vihrea ja jaahileita taynna oleva mehujaa. Se sopi taydellisesti janoon ja vasymykseen. Ja vihrea vari toi minulle taas mieleen Shrekin.
Sen ahmaistuani jatkoin matkaa vanhoille torneille. Nain paljon kyyhkyja taivaalla ja jain tornien viereen odottamaan sopivaa hetkea, jotta saisin ihanan kuvan taivaasta ja tornista, jossa olisi lentavia kyyhkysia taustalla. Odotustani ei palkittu.
Lahdin matkaan pyoralla kylan kirkolle. Siella kuvasin vain ulkona, koska tiesin sunnuntain olevan katolilaisille tarkea paiva ja en halunnut hairita ketaan isolla kamerallani ja turistin olemuksellani.
Sain varmasti hyvaa karmaa, koska loysin sen jalkeen tieni ulos tiheilta kaduilta paatielle helposti. Se vei pois kylasta ja kohti kaupunkia. Kaupungissa olisin halunnut kayda juomassa jotain kahvilassa tai jopa syomassa, mutta en oikein osannut lukita pyoraa, joten en halunnut jattaa sita.
Kotona join 4 lasia vetta ja ihmettelin talon hiljaisuutta perheen isalle. Han sanoi, etta pojat ovat poikkeuksellisesti nukkumassa.
Loppu-ilta menee vain rentoutuessa. Perhe lahtee ystaville syomaan ja itse paatin jaada kotiin. Teen taas asioita, joita en voi tehda, kun pojat ovat kanssani. Pesen rauhassa pyykkia niin saan puhtaita vaatteita alkavalle viikolle. Perhe kavi juuri kaupassa, joten ruokakomerot ovat taynna ja paasen vahan herkuttelemaan. Olen koneella ja suunnittelen tulevaa viikonloppua. Kayn kunnolla suihkussa ja hoidan kynsia.
Huomenna taas tyoviikko starttaa.
Vika viikko 18-vuotiaana elamassani.
Huh, mika vuosi ollut ja mika tarkeinta, en ikina olisi uskonut olevani au pairina Italiassa vuoden sisalla.
Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään.— Stedman Graham
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)